Auringonpaistetta toukokuussa

Toukokuussa saa aina hieman jännittää kuinka sää sallii ulkona kuvaamisen, mutta nyt ei ollut pelkoa vesisateesta tai harmaasta säästä. Päinvastoin, aurinko paistoi täydellä tehollaan ja antoi oman haasteensa kuvauksille. Hääkuvat otettiin Poro Pekan pirtillä Meltauksessa. Alue tarjoaa upean miljöön valokuvaukseen. Harmittavasti aikataulu alkoi painaa päälle, koska kuvat otettiin ennen vihkimistä. Onneksi olimme kuitenkin varanneet kuvauksiin reilusti aikaa, joten pystyimme toteuttamaan suurimman osan niistä kuvista, joita lähdimme hakemaan.

Suuret kiitokset malleille upeista hymyistä ja mahtavasta asenteesta!!!

Yksi hääparin toive oli, että kuvaisimme auton sisällä. Yleensä autossa kuvaamisessa on ongelmana pienet tilat, jolloin joutuu kuvaamaan erittäin laajakulmaisella objektiivilla. Hääautona ollut Cadillac oli kuitenkin niin suuri tiloiltaan, että pystyin helposti kuvaamaan myös standardiobjektiivilla.

Luonto ei ollut vielä herännyt kesäiseen loistoonsa, mutta pihapiiristä löytyi laajat alueet peltoa, joka oli vielä hieman painunut talven jäljiltä. Nouseva rinne antoi rauhaisan taustan kuville. 

Toivomuslistalla oli myös kuva, jossa hääpari olisi etualalla ja maisema näkyisi taustalla. Minulla on kuitenkin pakonomainen tarve kääntää joitakin kuvia mustavalkoisiksi, mutta kuva toimi erinomaisesti myös värillisenä sinisine taivaineen.

Lisää hääkuvia

Paperinen versio

Valokuvaus on mukava harrastus. Useimmat meistä kuvaavat ihmisiä, eläimiä, kukkia tai muita ympärillään tapahtuvia asioita. Valmiita tuotoksia voi esitellä ystävilleen ja tutuille tai jakaa sosiaalisessa mediassa koko kansan töllisteltäväksi. Valokuvat ovat myös dokumentointia elämän tapahtumista ja käännekohdista. Valokuva on vain hetki, joka on tapahtunut vain kerran tässä universumin olemassa olon aikana. Ennen tai jälkeen tapahtuneella ei ole väliä. Hetki on ikuistettu. 

Valokuva ei ole aina realistinen dokumentaatio tapahtuneesta, se ei ole videotallenne tai ehdoton totuus. Jokainen kuvassa olija kokee ja näkee valokuvan erillä tavalla. Valokuvat ovat portti muistoihin.

Ammattina valokuvaus on myös todella vaativaa. Sen vaatima intensiivisyys on todella kuluttavaa ja väsyttävää. Kun on katsonut maailmaa luupin läpi puoli vuorokautta, ainoa asia mitä haluaa nähdä seuraavaksi ovat omat silmäluomet ja vetäytyä peiton alle lepäämään. 

Hyvä valokuva on nimittäin n.99 % pelkkää työtä. Jäljelle jäävään prosenttiin sisältyy sitten sattuma ja muut taikauskoiset seikat tai tekninen ammattitaito. Valokuvaajan täytyy koko ajan tarkkailla ympäristöään ja ennakoida tulevia tapahtumia, nähdä maailma puristettuna 1:1,5 suhteeseen, vaakaan tai pystyyn. Parhaat valokuvat yleensä syntyvät sen kautta, mitä enemmän vaivaa on nähnyt niiden eteen.  Eli palkinto voi olla myös vaivan arvoinen. Väsymys on hetkessä poissa, kun huomaa vaivan kantaneen hedelmää

Näin digiaikana koetetaan muistaa, kuinka paljon hienoja hetkiä olemme kuvanneet ja kuinka paljon vaivaa olemme nähneet valokuviemme eteen, joten tehdään niistä hetkistä paperisia, jotta voimme hypistellä niitä, näyttää ystäville tai repiä kahtia tilanteen niin vaatiessa. Valokuva on parhaimmillaan paperilla. Ei kannata jäädä odottamaan kovalevyn rikkoutumista tai tietokoneen hajoamista. Niitä hetkiä ei saa enää koskaan takaisin.

Hääleikit

Olen kuvauskeikoillani nähnyt monenlaisia erilaisia hääleikkejä ja ohjelmanumeroita. Koska monet ovat varmasti jo suunnittelemassa ohjelmaa kesän häihin, päätin kertoa hauskimmista ohjelmanumeroista, joihin olen törmännyt viimeisen vuoden aikana.

Yleensä monet tykkäävät tehdä perinteisiä ohjelmanumeroita mm. morsiamen kaappausta, mutta tuskin  enää koskaan kaapataan morsianta, vaan yleensä kyseessä on anoppi, appiukko tai sulhanen. Toiset taas  haluavat välttää kaikkea perinteistä  hääohjelmaa.  

Ohjelmanumeroilla ei oikeastaan ole väliä, ovatko ne perinteisiä leikkejä vai uusia hienoja oivalluksia, vaan tärkeintä on ohjelmanvetäjä, joka osaa pitää vieraat otteessaan ja varmistaa, että kaikki sujuu suunnitelmien mukaan.

Photobooth- Kyltti

Photobooth. Tämä ei ole varsinainen ohjelmanumero, vaan eräänlainen vieraskirja. Photoboothia varten  on järjestetty erillinen tila, jossa on hieman rekvisiittaa, jota saa käyttää valokuvissa poseeratessa. Kuvat otetaan Polaroid- kameralla, jolloin ottamansa kuvat saa heti kaikkien näkyviin. Tämä oli todella suosittu ja vieraat oikein jonottivat, että pääsisivät lähettämään terveisensä hääparille ja käyttämään Polaroid-kameraa. 

Polaroid kameroita saa nykyään myös uutena ja halvimmat mallit maksavat parinsadan euron tietämillä. Jos sille ei keksi myöhempää käyttöä, sitä voi tarjota allekirjoittaneelle kohtuulliseen hintaan ;)

Ohjeiden mukaan palaset kerrallaan

Muotokuva. Tätä ohjelmanumeroa saa nauraa jalat ristissä, sillä sen hauskuus perustuu siihen kuinka huonoja ihmiset ovat piirtämään. Tämä toimii parhaiten, kun leikkiin valitsee muutaman pariskunnan sekä tietysti morsiusparin.

Lopputulos on silmiä hivelevä

Homma toimii siis seuraavasti. Istutetaan toisen sukupuolen edustajat penkeille riviin yleisön eteen.  Heille ojennetaan käteen pahvi, johon on liimattu tyhjä piirustuspaperi.  Toiset puoliskot siirtyvät suoraan heidän taakseen ja heille annetaan tussit piirtämistä varten. Ne, jotka istuvat penkillä kohottavat piirustusalustan kasvojensa korkeudelle ja takana olijat alkavat piirtää heidän muotokuvaansa sokkona, eivätkä he saa kurkkia, tietenkään. Parhaiten homma onnistuu, kun ohjelman vetäjä kertoo mitä pitää piirtää ensin. Kasvot, silmät, suu, karvoitus jne. Armottoman hauskaa, kun piirtävät yrittävät hahmotella puolisoidensa karikatyyrejä paperille. Lopputulokset eivät ole kansallistaidetta, mutta hauskaa onkin prosessi, ei lopputulos.

Tuulettava paita. Tätä ohjelmanumeroa voi olla hieman hankala selittää, mutta sen viehättävyys perustuu vieraiden järkyttämiseen. Tämä ohjelmanumero toteutettiin todella hyvän ystäväni häissä, joten minusta se tuntui jotenkin erityisen hauskalta/järkyttävältä. Kaikki perustuu paitaan, joka sulhasella yleensä on vielä alkuillasta päällään. 

Kerron kuinka tämä tässä tapauksessa toteutettiin. Ohjelman vetäjä(kaaso) pyysi sulhasta astelemaan vieraiden eteen ja alkoi kyselemään, kuinka sulhanen oli viihtynyt häissään jne. Jutustelu kääntyi muotiin ja siihen, oliko sulhasella kuuma näin kesällä. Kaasolla olikin ehdotus, kuinka hän voisi auttaa sulhasta viilentämään kuumaa kesäpäivää ja pyysi häntä riisumaan takin pois. Tämän jälkeen hän leikkasi saksilla sulhasen paiden hihat sillä lailla, että hihan suut jätettiin, mutta muuten paitapuserosta tuli hihaton paita. Tässä vaiheessa morsian pureskeli kynsiään ja katseesta päätellen oli todella lähellä sekaantua tilanteeseen, lähinnä kaasonsa kurkkuun siis. Samalla sulhasen äiti päästi suustaan tukahdetun kiljahduksen: ” Se on satasen paita.”  Kaaso ei malttanut lopettaa, vaan leikkasi vielä siivun paidan selästä, jotta kesäinen tuulenvire pääsisi paremmin paidan sisään. Tässä vaiheessa kaikki vieraat olivat aivan hiljaa järkytyksestä ja miettivät kaason mielenterveyttä.  

Kaaso kyseli, miltä paita nyt tuntui ja sulhanen vakuutti olevansa oikein tyytyväinen ja kiitollinen, koska kuumuus oli hellittänyt.  Kaaso vakuutteli, että kyseessä on tämän kesän viimeisin muotivillitys ja pyysi paria sulhasen ystävää näyttämään, että myös heillä oli samanlainen paita puvun takin allaan. Kun he riisuivat takkinsa ja alta paljastui samanlaiset leikellyt paidat, kaikki vieraat räjähtivät nauruun ja aplodeerasivat huikeasti. 

Todellisuudessa sulhanen tiesi ohjelmanumerosta, mutta morsian ei. Hän oli käynyt vaivihkaa vaihtamassa kalliin paitansa halpaan paitaan, joka sitten leikeltiin vieraiden edessä.

Säärentunnistus. Tämä ei ohjelmanumerona ole mitenkään erikoinen, mutta tässä tapauksessa hauskan siitä teki lopputulos. Numero etenee siis seuraavanlaisesti: Morsian ja morsiamen ystäviä istutetaan penkille riviin ja heitä pyydetään nostamaan hameen helmaansa sen verran, että sulhanen pääsee tunnustelemaan heidän sääriään, joista hänen pitäisi tunnistaa tuore vaimonsa. Hän saa siis siteen silmilleen, jotta homma ei olisi liian helppoa. Ehdokkaat tietysti sekoitetaan ja järjestystä vaihdetaan. Tässä vaiheessa naispuolisten joukkoon livahti eräs sulhasen hyvistä miespuolisista ystävistä, joka oli ajanut säärensä tätä varten ja asettui naisten sekaan paljaine säärinensä.  

Sulhanen tunnusteli antaumuksella sääriä, jopa useaan otteeseen ja nousi ylös ilmoittaakseen päätöksensä. Häntä pyydettiin osoittamaan, kenelle kuului hänen vaimonsa sääri ja hän osoitti sormella miespuolista ystäväänsä, joka oli ajellut säärensä.  Vieraat repesivät nauruun ja sulhanen veti huivin silmiltään, eikä ollut uskoa todeksi, että oli valinnut ystävänsä. Todella hauskaa ja morsiankaan ei näyttänyt pahasti loukkaantuvan! Tätähän voisi soveltaa, että rivin päähän (valitun viereen) asetettaisiin joku sulhasen ystävistä, vaikkei hän olisikaan tunnistusrivissä. Annettaisiin sulhasen luulla, että hän valitsi ystävänsä.

Tässä oli vain muutama esimerkki, mutta nämä tapaukset ovat jääneet parhaiten mieleeni. Välttäkää kuitenkin tätä: Juonnettu tietovisa, tylsempää ei olekaan.

Lisää kuvia juhlista löytyy www.haavalokuvaus.net:n galleriasta

   

Mustaa valkoisella

Hyvin monet haluavat hääkuvansa mustavalkoisina ja siksi minulta kysytäänkin usein mustavalkokuvista. Voisin jopa sanoa, että se on tällä hetkellä jonkinlainen trendi. Ymmärrän sen, sillä niissä todellakin on jotain sangen viehättävää. Mustavalkoiset valokuvat tuovat meille mieleen ajat, joita isovanhempamme ovat eläneet. Ajan ennen meitä. Sillä tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt mustavalkokuvissa. Ne ovat portti menneisyyteen ja eräänlaiseen romantiikkaan.
Tänä päivänä olen kuitenkin aina pakotettu kysymään, että haluavatko asiakkaani valokuvansa filmiltä vedostettuina vai käännettävän jälkikäsittelyvaiheessa digikuvasta mustavalkoiseksi? Vastaukseksi saan usein uuden kysymyksen: "Mikä ero niissä on?"

Minun täytyy pohjustaa vastaustani hieman. Ensimmäinen kamerani, jonka hankin ryöstöhintaan Turkin lomaltani oli Canonin filmikamera, jossa oli ja on edelleen veivattava filminsiirto ja käsitarkennus. Mukaani sain hyvät ohjeet kameran kaupanneelta herrasmies tinkijältä. - Use only this mode, never this. Opettelin siis valokuvaamaan tällaisella kameralla ja näillä ohjeilla. Kuvasin kukkia ja maisemia sekä otin hienoja taidekuvia pulun paskasta, kuten kaikki muutkin itseään kunnioittavat aloittelevat valokuvaajat. Huomasin kuitenkin varsin pian, ettei filmiä voinut tuhlata mielin määrin. Jokaisesta laukaisusta oli maksettava kehitysvaiheessa. Eikä opiskelijalla ollut rahaa tuhlailuun. Se opetti minulle pientä nöyryyttä ja pani harkitsemaan mitä kannattaa kuvata ja miten. Myöhemmin tietojen ja taitojen karttuessa ymmärsin myös, että turkkilainen kauppias oli yrittänyt ystävällisesti selittää minulle, etten tiennyt tuolloin valokuvaamisesta mitään ja tällä tavalla saat ehkä jopa muutamia onnistuneita valokuvia.

Miten tämä kaikki liittyy mustavalkokuviin? Kun minulta tilataan mustavalkokuvat, tiedän saavani tarttua vanhaan uskolliseen filmikameraani ja tuntea sen täysmetallirungon painon käsissä. Silloin ei ole mahdollisuutta täysautomatiikkaan eikä 19 ristikkäispisteen automaattitarkennuksia. Se on kuin paluuta juurille. Se on hauskaa ja mielenkiintoisen haastavaa.

Eikä ihanuus lopu siihen vaan jatkuu aherruksena pimiössä. Siellä jokainen tehty vedos on uniikki. Pimiö työskentely on puhtaasti raakaa käsityötä. Lopputuloksena pitäisi olla onnistumisen tunne, kun kuva alkaa muodostua paperilla ja se on täydellisesti juuri sellainen kuin halusinkin. Mustavalkokuvien tekeminen on todellakin hauskaa!

Olipa se kuitenkin kuinka hauskaa tahansa, se on myös erittäin kallista. Ilmoittaessani hinnan vedostetuille mustavalkokuville, yleensä päädytään valitsemaan kääntäminen digitaalisesti jälkikäsittelyvaiheessa.

Kuvankäsittelyohjelmassa voidaan helposti jäljitellä filmikuvien tunnelmaa. Kaikki sävyt ja säädöt ovat helposti saatavilla. Vierität vain liukua toiseen päähän ja ihmeitä alkaa tapahtua. Tasalaatu ja helppo jaettavuus ovat digitaalisuuden etuja. Jos kuvaisin kaikki kuvaukseni filmikameralla ja saisin ensimmäisen kerran kokeilla digitaalista kuvankäsittelyä, en varmastikaan haluaisi palata takaisin vanhaan.

Entä mikä se lopullinen ero niissä on? Ero on valtava!

Loppuun pari esimerkkiä:

www.haavalokuvaus.net